Oikeus hakeutua hoitoon toisessa jäsenvaltiossa Flashcards
X säädetään lisäksi oikeudesta hakeutua hoitoon toisessa jäsenvaltiossa.
Euroopan unionin sekundäärioikeudessa säädetään lisäksi oikeudesta hakeutua hoitoon toisessa jäsenvaltiossa.
Missä tilanteissa voisi hakeutua hoitoon toiseen jäsenvaltioon? + missä näitä säännellään?
1) Ensinnäkin kyse on tilanteista, joissa henkilöllä on oikeus asuinjäsenvaltion tai toimivaltaisen jäsenvaltion terveydenhuollon palveluihin, mutta kyseinen jäsenvaltio ei pysty tarjoamaan hänen tarvitsemaansa sairaanhoitoa (ns. ennakkoluvan vaativa hoito)
2) Toisekseen kyse on tilanteista, joissa henkilö päättää oma-aloitteisesti hakeutua hoitoon toiseen jäsenvaltioon esimerkiksi halvempien hintojen vuoksi
Ensin mainittuja tilanteita säännellään sosiaaliturva-asetuksen säännöksillä ja jälkimmäisiä tilanteita puolestaan potilasdirektiivin säännöksillä.
Rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain 13 :n mukaan sosiaaliturva-asetuksen 20 artiklan mukaista ennakkolupaa haetaan Kelalta, joka on sidottu
julkisia terveys- ja sairaalapalveluita antavan yksikön lausuntoon.
Tämä yksikkö on se sairaanhoitopiiri, jonka alueella ennakkolupaa hakevan henkilön kotikunta on
Korvauksesta voidaan kuitenkin vähentää ne maksut, jotka (kun itse joutuu ensin maksamaan)
eivät ole lainkaan korvattavia henkilön asuinjäsenvaltiossa.
EU-tuomioistuin onkin oikeuskäytännössään joutunut ottamaan kantaa siihen, minkälaisia syitä on pidettävä hyväksyttävinä perusteina ennakkoluvan epäämiseksi.
Tuomioistuin on pitänyt palveluiden vapaan liikkuvuuden kannalta hyväksyttävänä sellaista kansallista ennakkolupajärjestelmää, jossa ennakkolupaa on edellytetty, kun kyse on hakeutumisesta tarpeelliseksi todettuun sairaalahoitoon toiseen jäsenvaltioon.
Tällainen ennakkolupajärjestelmä (eli poikkeus palveluiden vapaasta liikkuvuudesta) on hyväksyttävä, koska sen tarkoituksena on turvata pysyvien kansallisten sairaalahoidon riittävyys ja monipuolisuus sekä sairausvakuutusjärjestelmän taloudellinen vakaus
Sen sijaan tapauksissa, joissa kyse on ollut sairaalan ulkopuolella annettavasta hoidosta, EU-tuomioistuin on toistaiseksi noudattanut toisenlaista linjaa ja katsonut, että terveydenhuoltojärjestelmän toimivuuteen ja taloudelliseen vakauteen liittyvät syyt eivät ole hyväksyttävä peruste edellyttää ennakkolupaa toiseen jäsenvaltioon ei-sairaalahoitoon hakeutuvalta henkilöltä.
Tuomioistuin on esimerkiksi katsonut, että sellaista kansallista korvausjärjestelmää, joka edellyttää ennakkolupaa lääkärin määräämien korjaavien silmälasien hankkimiseksi toisesta jäsenvaltiosta, on pidettävä perustamissopimuksen tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien säännösten vastaisena
EU-tuomioistuin on hoitoon hakeutumista koskevissa ratkaisuissaan tarkastellut käsiteltäviä tapauksia ennen kaikke
palveluiden vapaata liikkuvuutta koskevien perustamissopimusten säännösten valossa.
Tuomioistuin on ratkaisukäytännössään vahvistanut, että terveydenhuollon palvelut ovat
perustamissopimuksessa tarkoitettuja palveluita siitä huolimatta, että ne kuuluvat sosiaaliturvan alaan. Merkitystä ei ole sillä, onko kyseessä sairaalahoito vai sairaalan ulkopuolella annettu hoito.
Potilasdirektiivillä puolestaan säännellään siis tilanteita, jotka
eivät edellytä ennakkolupaa ja joissa henkilö hakeutuu oma-aloitteisesti hoitoon toiseen jäsenvaltioon
Potilasdirektiivin antamisen taustalla vaikutti komission halu
parantaa oikeusvarmuutta rajat ylittävässä terveydenhuollossa, turvata palveluiden vapaa liikkuminen ja selkiyttää EU-kansalaisten oikeutta hyvään terveydenhuoltoon EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä luomien oikeusperiaatteiden mukaisesti.
Jäsenvaltioiden tuli saattaa maaliskuussa X annetun potilasdirektiivin edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan X mennessä. Suomessa potilasdirektiivi pantiin täytäntöön lailla rajat ylittävästä terveydenhuollosta, joka tuli voimaan X.
Jäsenvaltioiden tuli saattaa maaliskuussa 2011 annetun potilasdirektiivin edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan 25.10.2013 mennessä. Suomessa potilasdirektiivi pantiin täytäntöön lailla rajat ylittävästä terveydenhuollosta, joka tuli voimaan 1.1.2014.
, Suomessa julkinen terveydenhuoltojärjestelmä muodostuu
sekä pääosin verovaroin kustannetuista kunnallisista terveyspalveluista että sairausvakuutusmaksun sairaanhoitomaksuin rahoitetuista ja Kelan maksamista sairaanhoitokorvauksista.
Rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain 9.1 mukaan
jos henkilö matkustaa toiseen EU-valtioon tarkoituksenaan käyttää siellä terveydenhuollon palvelua, hänelle hoidosta aiheutuneet kustannukset korvataan siten kuin sairausvakuutuslain 2-5 luvussa säädetään edellyttäen, että hoito kuuluu terveydenhuoltolain 7 a :ssä tarkoitettuun suomalaisen terveydenhuollon palveluvalikoimaan eikä hänelle ole annettu 13 :ssä tarkoitettua lupaa
lakia ei sovelleta esimerkiksi pitkäaikaishoitoon
Sairaanhoitokorvauksia koskevien yleisten säännösten mukaan korvausta ei makseta esimerkiks
asiakas-, hoitopäivä-, poliklinikka-, toimisto- tai muista vastaavista maksuista.
Rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain 11 :n mukaan korvausta maksetaan myös matkakustannuksista, jotka
ovat aiheutuneet hakeutumisesta hoitoon toiseen jäsenvaltioon. Korvausta maksetaan sairausvakuutuslain 4 luvun mukaan. Korvausta maksetaan siten omanvastuun ylittävistä kustannuksista, jotka olisivat syntyneet matkasta lähimpään julkisen terveydenhuollon yksikköön Suomessa.
Lääkekustannusten korvaamisessa noudatetaan puolestaan sairausvakuutuslain 5 luvun säännöksiä.
Lääkärin tai hammaslääkärin toisessa jäsenvaltiossa määräämistä lääkkeistä korvataan ne lääkkeet, jotka ovat lääkelaissa (395/1987) määriteltyjä lääkevalmisteita ja joiden osalta lääkkeiden hintalautakunnan hyväksymä korvattavuus on voimassa. Korvausta maksetaan myös lääkärin määräämistä kliinisistä ravintovalmisteista ja perusvoiteista, jos niille on hyväksytty korvaavuus.
