5. Aavikoituminen ja kuivuus Flashcards
Mitä tarkoittaa aavikoituminen? Aavikoitumisen syyt?
Aavikoituminen tarkoittaa maan köyhtymistä, kuivumista ja laadun heikkenemistä, sekä aavikkoalueiden kasvamista ja leviämistä puoliaavikoille. Puoliaavikot ovat aavikko- ja savannialueiden väliin jääviä alueita, joissa vuotuinen sädemäärä on hyvin alhainen, vain hieman aavikkoalueita suurempi.
Aavikoitumista voi tapahtua täysin luonnostaan, tai ihmisen toiminnan seurauksena. Luonnollinen aavikoituminen tarkoittaa aavikkoalueiden leviämistä puoliaavikoille. Puoliaavikoilla esiintyy kuivuuskausia, jotka ovat täysin luonnollisia ilmiöitä, ajanjaksoja jolloin alueen vedenpuute vaikeuttaa alueen elinoloja ja maataloutta. Ilmastonmuutoksen seurauksena joillain alueilla kuivuuskausien kesto pidentyy. Kuivuuskauden jatkuessa pitkään, ilmankosteus pienenee jolloin vettä haihtuu maaperästä yhä enemmän (maaperä kuivuu entisestään) ja alueen kasvillisuus kuihtuu ja häviää. Se aiheuttaa puolestaan ilman ja maan välisen kitkan lisääntymistä, joka johtaa hiekan siirtymiseen pitkiäkin matkoja -> peittää alleen ympäristön vähäisenkin kasvillisuuden.
Lisäksi aavikoitumiseen vaikuttaa runsaasti esimerkiksi väestönkasvu. Väestön kasvaessa polttopuiden, ravinnon ja asuinrakennusten tarve kasvaa. Tilan puute johtaa tällöin metsähakkuisiin ja lisääntyneeseen viljelyyn. Hakkuiden vaikutuksesta kasvillisuutta katoaa, jolloin maaan eroosio lisääntyy (kasvit eivät ole enää sitomassa maaperää). Eroosio tarkoittaa maanpinnan kulumista, ja altistaa aluetta aavikoitumiselle. Ravinnon saamiseksi karjankasvatus ja liikalaidunnus lisääntyvät, joka puolestaan taas lisää eroosiota ja siten uhka aavikoitumiselle kasvaa. Lisääntynyt viljely aiheuttaa maan käytön lisääntymisen lisäksi keinokastelualueilla ja kasteluviljelmillä liikakastelua. Liiallinen kastelu johtaa siihen, että kasvit eivät pysty hyödyntämään kaikkea vettä, vaan vesi jää lillumaan maaperään. Silloin siihen liukenee suoloja, ja kapillaario-ilmiön seurauksena suoloja nousee maaperästä maan pinnalle. Veden haihtuessa pois, suolot jäävät maan pinnalle. Kasvillisuus ei menesty suolaisessa maassa, jolloin eroosio mahdollistuu.
Liikakastelu johtuu liika vedenkäytöstä, joka myös lisää aavikoitumista. Liiallinen vedenkäyttö heikentää pohjavesivarastoja (kasvit eivät menesty kuivassa maassa -> eroosio), jonka seurauksena kokonaisia järviä tai jokiakin saattaa kuivua. Esimerkiksi Kazakstanissa sijaitseva Aral-järvi on kuivunut kokonaan.
Mitkä ovat aavikoitumisen kannalta riskialueita? Kerro enemmän isoimmasta riskialueesta.
Aavikoitumisen riskialueisiin kuuluu esimerkiksi aavikoita ympäröivät alueet, puoliaavikot. Puoliaavikoilla sademärä on hyvin vähäinen, ja ne sijaitsevat aavikko- ja savannialueiden väleissä. Puoliaavikoilla esiintyvien kuivuusjaksojen pidentyessä ilmastonmuutoksen seurauksena alueen ilman suhteellinen kosteus pienenee, jolloin vettä haihtuu jo muutenkin rutikuivasta maasta. Myös kasveja kuihtuu kuivan maaperän vaikutuksesta. Kasvillisuuden katoaminen altistaa maaperää eroosiolle ja lisää muutenkin maan ja ilman kitkaa. Tämän seurauksena hiekkaa saattaa lentää pitkiäkin matkoja, haudaten alleen vähäisenkin jäljellä olevan kasvillisuuden.
Myös kylmien merivirtojen alueet ovat riskialttiita aavikoitumiselle. Kylmät merivirrat tuovat alueelle kuivaa ilmaa, josta seuraa samat ongelmat, mitä puoliaavikoiden kuivuus aiheuttaa. (alhainen kosteus -> vettä haihtuu -> kasvit eivät menesty kuivassa -> eroosio)
Myös sisämaassa vähäsateisilla alueilla aavikoituminen on suuri riskitekijä, sillä kuivuus heikentää jälleen kasvillisuutta ja aiheuttaa täten esimerkiksi eroosiota.
Lisäksi suuri riski on runsaasti asutut alueet. Väestön kasvaessa polttopuiden, ravinnon ja asuinrakennusten tarve kasvaa. Tilan puute johtaa tällöin metsähakkuisiin ja lisääntyneeseen viljelyyn. Hakkuiden vaikutuksesta kasvillisuutta katoaa, jolloin maan eroosio lisääntyy (kasvit eivät ole enää sitomassa maaperää). Eroosio tarkoittaa maanpinnan kulumista, ja altistaa aluetta aavikoitumiselle. Ravinnon saamiseksi karjankasvatus ja liikalaidunnus lisääntyvät, joka puolestaan taas lisää eroosiota ja siten uhka aavikoitumiselle kasvaa. Lisääntynyt viljely aiheuttaa maan käytön lisääntymisen lisäksi keinokastelualueilla ja kasteluviljelmillä liikakastelua. Liiallinen kastelu johtaa siihen, että kasvit eivät pysty hyödyntämään kaikkea vettä, vaan vesi jää lillumaan maaperään. Silloin siihen liukenee suoloja, ja kapillaario-ilmiön seurauksena suoloja nousee maaperästä maan pinnalle. Veden haihtuessa pois, suolot jäävät maan pinnalle. Kasvillisuus ei menesty suolaisessa maassa, jolloin eroosio mahdollistuu.
Liikakastelu johtuu liika vedenkäytöstä, joka myös lisää aavikoitumista. Liiallinen vedenkäyttö heikentää pohjavesivarastoja (kasvit eivät menesty kuivassa maassa -> eroosio), jonka seurauksena kokonaisia järviä tai jokiakin saattaa kuivua. Esimerkiksi Kazakstanissa sijaitseva Aral-järvi on kuivunut kokonaan.
Lisäksi hepoasteiden alueet ovat riskejä aavikoitumiselle. Hepoasteet ovat päiväntasaajalta 30-35 leveysasteen kohdalla, sekä Eteläsä, että Pohjoisessa. Alueille tyypillistä ovat kuivuus, kuumuus ja vähäiset tuulet -> jatkuva korkea ilmanpaine.
Kaikista isoin riskialue on Saharan Eteläpuolella sijaitseva Sahelin alue. Alueelle tyypillistä ovat hyvin pitkät ja ankarat kuivuuskaudet, sekä hyvin lyhyet sadekaudet. Kuivuuskaudet aiheuttavat kasvillisuuden kuihtumista, jolloin alueelle pääsee lentämään hiekkaa ympäröiviltä alueilta. Lisäksi siellä väestönkasvu on suurta varsinkin Etiopiassa ja Sudanissa (polttopuiden ja ravinnon kasvava tarve, liikalaidunnus ja karjankasvatus -> eroosio -> aavikoituminen). Alueen asukkaat ovat tietämättömiä aavikoitumisen etenemisen mekanismeista, jonka takia esimerkiksi vuosina 2015-2017 Etiopiasta joutui lähtemään kuivuutta pakoon yli 400 000 ihmistä.
Kerro metsäpaloista.
Metsäpalot ovat hyvin luonnollinen ilmiö maapallolla, ja ne seuraavat tarkasti maapallon ilmaston sykliä. Niitä esiintyy lähestulkoon maan jokaisessa kolkassa. Pohjoisella pallonpuoliskolla niiden yleisin ilmeentymisaika on kesän loppukuukausina (Kanadan ja Venäjän havumetsät), kun taas päiväntasaajan alueella ja Eteläisellä pallonpuoliskolla otollisin aika metsäpaloille on vuodenvaihteessa, jolloin siellä vietetään kesää (Australiassa ja Amazonilla Braziliassa).
Metsäpalot johtuvat usein salamaniskusta, tai ihmisen huolimattomasta tulenkäytöstä. Ne sammuvat yleensä luonnollisten sateiden aikaan.
Ilmastonmuutoksen takia pidentyneet kuivuuskaudet johtavat vähentyneisiin sateisiin. Tällöin metsäpaloja sattuu useammin ja ne ovat pidenmpikestoisia ja tuhoisempia. Niiden vaatima väestön evakuointi, ilmansaasteet, savusumu, sekä vaativat pelastus- ja sammutusoperaatiot vaativat paljon aikaa ja resursseja.
Metsäpaloja voidaan hillitä kartoittamalla riskialueita, ennakoimalla, varautumalla ja tarkalla sääseurannalla.
Miten aavikoitumista voidaan torjua?
Suolaantumisen torjuminen:
- täsmäkastelumenetelmät (esimerkiksi tihku- ja tiputuskastelu), joissa maanalaisten putkistojen avulla kasvien juuriin johdetaan vettä pikkuhiljaa. Tällöin kasvi saa hyödynnettyä kaiken veden, eikä sitä jää lillumaan maaperään -> suoloja ei liukene, ja veden haihtuminen vähentyy. Maa pysyy silti tarpeeksi kosteana kasvien menestymistä ajatellen. Lisäksi vedenkulutus on minimoitua -> ei liiallista vedenkäyttöä.
- peltoja voidaan sijoittaa sillä tavalla, että ylimääräinen suolavesi saadaan johdettua pois viljelyalueelta -> suola ei ehdi vaikeuttamaan kasvien menestymistä.
- alueella voidaan kasvattaa kasveja, jotka menestyvät myös suolaisessa maassa, tai jopa parantavat sitä -> esimerkiksi geenimuunneltu tomaatti imee suoloja itseensä.
Viljelymenetelmiä hillitsemään aavikoitumista:
-kaistaviljely: viljellään vierekkäin eri korkuisia ja eri nopeudella kasvavia lajikkeita -> tuulen vaikutus maaperään vähenee.
-Vuoroviljely: eri lajikkeiden viljeleminen vuorovuosina samoilla aluiella. Mikäli samalla alueella viljellään aina vaan samaa lajiketta, maaperän ominaisuudet köyhtyvät, joka altistaa sen eroosiolle.
- Terassiviljely: viljely tapahtuu vuoren rinteillä rinteeseen nähden vaakatasossa, jolloin kasvillisuuden ja maa-aineksen valuminen rinnettä alas laaksoihin saadaan väenemään -> estää eroosiota.
- Peltometsäviljely: maata viljellään pienillä pelloilla, joiden keskelle istutetaan puustoa. Puut luovat varjoa viljelymaalle, jolloin veden haihtuminen vähenee (ei suolaantumista), kasteluntarve (kasteluväli) pienenee (ei liiallista vedenkulutusta), sekä eroosio vähenee.
Aavikoitumista voidaan torjua myös kasvien ja puiden istuttamisella. Ne sitovat maaperää, jolloin eroosio vähenee (maan ja ilman välinen kitka pienenee). Niiden istuttaminen kanavien vierustalle auttavat eroosion hillinnässä myös tulvien aikana.
Pidemmän aikavälin muutoksia, olisivat esimerkiksi väestönkasvun hillintä, ilmastonmuutoksen torjuminen, sekä ruokailutottumusten muttaminen (huom! selitä myös syyt).
