terveystieto Flashcards
kerro terveyden edellytyksistä kaikilla tasoilla
yksilö: perimä,ikä, sukupuoli, itsetunto, uskomukset
elintavat: Uni, lepo, liikkuminen, ravinto, päihdettömyys, seksuaallisuus
fyysinen ja psykosiaalinen ympäristö: puhdas ilma, ruoka, vesi, koulutus, työllisyys, tulut, liikenne, läheiset, terveydenhuoltopalvelut
yhteiskuntaan liittyvät olosuhteet: Terveellinen ympäristö, rauha, turvallisuus, tasa-arvo, kaupungistuminen, erilaiset kulttuurit, ihmisoikeudet, käsitys terveydestä ja sairaudesta
tautitaakka
väestön sairastuvuudesta ja ennenaikaisesta kuolemasta aiheutuvaa terveyden ja toimintakyvyn menetystä väestössä. tämä tautitaakka on muuttunut kun suomessa ja muualla varaus pn lkasvanut samalla tavalla kuin hyvinvointi
mitkä vaikuttavat pitkään elinajan odotteeseen
sukupuoli ja sosioekonominen asema.
epidemiologia
tieteenala, jossa tutkitaan sairauksien eiintyvyyttä ja siihen vaikuttavia tekijöitä ihan laajalla mittakaavalla
epidemiolooginen siirtymä
kuvaa muutosta jossa joku tietty sairaus muuttuu toiseksi vuosien saatossa varastumisen seurauksena. hyvänä esimerkkinä voidaan käyttää että joku lapsille oleva tartunta tauti voi muuttoa ikääntyville elintasosairaudeksi.
epidemiolooginen siirtymä vaiheet
vaiheita on 5 kappaletta.
ensimmäisessä vaiheessa sekä syntyvyys, että kuolleisuus on on todella korkealla, johon voi vaikuttaa esim nälänhätä, tarttuvat taudit, tiedon puute, huono hygienia. Tuolloin ei ollut hoitokeinoja ja lapsi- imeväiskuolleisuus oli yleistä. syntyvyys on korkeaa koska ei ole tietoa, ehkäisyvälineitä tai seksuaalipalveluita. Lapsiaon saatettu myös ottaa työtehtäviin
toisessa vaiheessa syntyvyys pysyy edelleen korkealla, mutta tällä kertaa kuolleisuus lähtee todella jyrkkään laskuun. Tämä johtaaa bäestön kasvuuun. Tähän on vaikuttanut yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset ja parannukset. Ravinnon tuotanto kehittyi, sanitaatio, jätevesien ja roskien lajittelu. Esim rokotteet on keksitty, jota vähentää tartunta tautien leviämistä
kolmas vaihe: Elintaso jatkaa nousua, mutta se johtaa epätoivottuun tilanteeseen. Epäterveellisten elämätapojen sairaukset alkavat yleistymään. Ihmisten liikkuvuus vähenee ja aletaan käyttämään yms päihteitä. Diabetes ja versisuoni sairaukset on yleisiä tästä. Syntyvyys laskee, kun taas kuolleisuus alkaaa tekemään hidasta laskua. Tämä vaohe on hidastunutta väestönmuutosta.
neljännessä vaiheessa sekä syntyvyys, että kuolleisuus on alhaalla ja samalla tasolla, joka kertoo pysähtyneestä väestön kasvusta
viidennessä vaiheessa syntyvyys laskee jopa kuolleisuutta pienemmälle tasolle. Viidennessä vaiheessa väestön ikääntyminen on huomattava selite. Väestön ikääntymoinen kuormittaa valtiota ja tuottaa uudenlaisia sairauksia esim muistisairauksia.
mitkä asiat vaikuttaa väestön terveyseroihin jopa samassa maassa
sukupuoli: Mihet tekee raskaampaa työtä. Syövät enemmän lihaa kuin naiset
kieli: Ruotsinkielinen väestö suomessa parempi kuin suomenkieliset
sosioekonomienne asema: vaikuttaa miten on saanut koulutusta, työpaikkaa tai minkälaisessa ympäristössä kehittyy. esimerkiksi tupakointi matalassa eosioekonomiassa olevalla on yleisempää
kerro globaaleista terveyseroista
köyhiä ja rikkaita maita
absoluuttinen vs suhteellinen köyhyys
Absoluuttiseksi köyhyydeksi tai puutteenalaisuudeksi sanotaan tilaa, jossa ravinnon, vaatetuksen ja asumisen vähimmäisedellytyksiä ei pystytä tyydyttämään. Suhteellisella köyhyydellä tarkoitetaan yksilön tai ryhmän jyrkkää huono-osaisuutta muihin verrattuna.
inhimillisen kehityksen indeksi
kuvaa valtion sijoittumista kolmella mittarilla mitattuna: odotettu elinikä, koulutus sekä elintaso (BKT/henkilö).
kerro terceyden ja sairauksien selitysmallejha eri ajoilta
esihistoriallinen aika: demonologinen sairauskäsitys= Käsitys, jossa uskottin demonien eli pahojen henkien vihaa, jonka he sitten kohdistavat kohteeseensa. Viha seurasi kun rikottin joitakin pyhiä asioita. Aina turvauduttiin yliluonnolliseen ja totuus jäi tietämättä. Näitä sairauksia sitten yritettiin parantaa erilaisilla rituaaleilla ja uhrimenoilla. Tietäjällä oli tehtävä karkoittaa pahat henget-
antiikin aika: teogeeninen sairauskäsitys, jossa uskottiin sairauksien olevan jumalan rangaistuksia tai heidän ennalta määräämiä kohtaloita. Niistä voitiin vai parantua katumalla syntejään ja rukoilemalla. Vakavasti sairaat saivat stigman, joka tarkoittaa häpeäleimaa. tämä henkilö yleensä karkoitettiin keskuudestaFilosofia tuona aikana lähti kuitenkin yleistymään ja se johti siihen, että ajattelu oli yhä enemmän järkiperäistä. Lääkäreillä antiikin aikana oli käsitys humoraaliopista, jossa terveys rakentui 4 nesteen tasapainosta. Nesteitä oli veri, keltainen ja mustasappi ja lima. Kun nesteet oli epätasapianossa niin se tarkoitti sairautta. SaKuppaus oli yksi hoitomenetelmistä. Kuppauksessa käytettiin imukuppeja, joilla uskotaan pahan osan verestä lähtevän pois. myös astrologiaa eli tähdistä tutkimista käytettiin keinona. Taivaankappaliden liikkeiden uskottiin vaikuttavan kehon nesteiden liikkumiseen. uskottiin myös miasmiin, jolla tarkoitetaan kulkutauteja, jotka tuottaa sairastuvuutta. Niitä uskottiin saavan etenkin kaupunkien ahtaissa, köyhissä ja kurjissa oloissa. Hygienia käsitys sai pohjaa miasmateorian kautta
keskiajalla uskonnon rooli oli kovassa kohtaa ja sen uskottiin tuovan apua terveyteen ja sairauksiin. kristinusko etenkin euroopassa oli todella suurta ja jumalan puoleeen tuli kääntyä. Jos usko toiseen jumalaan sitä pidettiin pilkallisena. Marttyyreihin eli pyhimyksiin alettin uskomaan ja nidien uskottiin parantamaan. esim jos koskee pyhimysten jäännöksiin, niin se tuo ihmeparantumisen. Pyhiinvaelluksia tehtiin pyhiin paikkoihin, joilla uskottin saavan parannuksiin avaimen. Lääketiede ei ollut vielä kehittynyttä, koska lääkäreill’ä oli käytössä vain omat aistinsa. potilaiden kunto otettiin tunnon perusteella ja silmämääräisesti.
Keskiajan lopulla tuli muutosta positiiviseen terveydenhuollon suhteen. Lääkärin ammatille tuli enemmän koulutusta. Nyt oli mahdollisuus esim leikkauksiin ja haavojen ompelemiseen.
valistuksen aikana kristinuskon näkökulman sijalle tuli muita näkökulmia esille. Uudet käsitykset liittyy luonnontieteisiin. alettiin lääketieteessä saada uusia keksintöjä esim mikroskooppeja. se toi paljon uusia näkökulmia lääkäreille ja ihmisille. 1600 luvulla tuli käsitys siitä, että taudit on tarttuvia. Ruumiinavaukset lisääntyi, koska uskonnolliset asiat ei ollut tiellä. Anatomia ja fysiologia lähti ruumiinavausten johdosta nousemaan huomattavasti. rokottamisen hyödyt
modernissa ajassa syntyi spesifi etiologia, joss á saadaan käsite siitä, kun solu muuttuu, niin se voivaikuttaa jonkun sairuaksen alkuun. tähän alettiin uskomaan. Saatettiin saada selville, että esim veden mukana oleva minrobi voi aiheuttaa tiettyjä asioita. Alettiin keskittymään myös aivoperäisiin asioihin ja mtien ne vaikuttaa meidän käyttäytymiseen ja kehoon. Spesifi stiologian kasvusta seurasi puhtauden ja hygienian huomattava kasvu. Käsiä pestiin ja desifioitiin. myös sanitaatio lähti paranemaan. Hoitokeinot parani uusien lääjjeuden avulla ja rokotteiden käyttö yleistyi
nykyinen: yhdellä sairaudella useita syitä
stigma
häpeäleima
akvedukti
vesijohtojärjestelmä, jonka avulla puhdasta vettä pyrittiin saamaan etenkin kaupunkeihin antiikin aikana.
monitekijäiset sairaudet
joku sairaus voi soveltua moniin eri seurauksiin esim ympäristöön, perimään. esim diabetes, astma ja sydän-verisuonisairaudet on hyvä esimerkki
Suomen terveydenhuollon historiaa
ennen 1800 luvun loppupuolta sairaat hoidettiin suurimmaksi osaksi kotoa käsin. Oli lääkäreitä, mutta lääketiede oli todella alkeellista. Suomessa kuolleisuutta lisäsi 1800 luvulla puutteellinen hyienia, köyhyys ja nälänhätä vuodet. Yleisimpinä kuolin syinä oli kulkutaudit. Niiden edistymistä lisäsi huono hygienia, huono sanitaatio ja yksipuolinen ravinto. maaseudulla lääkäripulaa alkoi helpottua 1960 luvulla. ihan alussa naisilla ei ollut mahdollisuutta kouluttautua lääkäreiksi ja saada koulutusta, mutta se päättyi 1870 luvulla. Sairaalatoimista alettiin tekemään enemmän tasapuolisia, että jokaisella olisi varaa ja oikeus päästä hoidettavaksi. Tärrkeä asia tapahtui ja luotiin lastenneuvolassa. Tämä sitten vähensi imeväiskuolleisuutta suomessa. tuberkuloosi oli vakavana sairautena myös stoja vuosia sittwn- Se oli bakteerien aiheuttama tartuntatauti, joka esintyy keuhkoissa. tähän kuoli todella paljon himisiä euroopassa ja samoin ymös suomessa. sairastuneet lapsia, nuoria tai työikäisiä. ei ollut hyviä hoitkeinoja, joten testattiin makuutta porukkaa ulkoilmassa monia tunteja. s eoli kuitenkin ihan toivotonta. Myöhemmin alettiin rakoitukset, kun saattiin lääkkeitä käyttöön. Tämä kuolleisuus lähti laskuun tämän jälkeen. Kansanterveyslaki tuli voimaan 1970 luvulla ja se vaati jokaisene kuntaan tulevaksi terveyskeskuksia. 1950 luvulta lähtien lähti virallinen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen. siinä alettiin ottamaan huomiota vakaasti terveyteen, eleämän laatuun aj taloudellisene hyvinvointiin. sosiaalihuolto lisääntyi eli saadaan sosiaaliapua myös vähävaraisille. suomeen saatiin amksuton kouluruoka ja päivähoito. Myös äitien saamat äitiysrahat ja lapsilisät.
kerro tuberkuloosista tarkemmin
se on bakteerien aiheuttama tartuntatauti, joka ilmaantuu eniten keuhkoissa. Tyypillisiä oireita on pitkään jaktuva yskä, kuumeilu, laihtuminen ja yöhikoilu. Se etenee ja paranee hitaasti ja rokote suomessa annetaan ainoastaan riskiryhmässä olijoille.
sosiaali ja terveyshuollon tavoitteet ja painopisteet suomessa
- turvata yhdenvertaiset palvelut kaikille hyvinvointialueella asuville ihmisille
- parantaa palveluiden saatavuutta
- turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti
- hillitä kustannuksien kasuva
milloin sosiaali-terveyshuoltojärjestelmä on tullut
1970 luvulta, eli 50 vuotta vanha.
mitä erilaisia sosiaali-terveyshuollon palveluita on
terveydenhuolto
sosiaalihuolto
suunhuolto
vammaispalvelut
meilenterveys ja päihde palvelut
lastensuojelu
terveystarkastukset
neuvolapalvelut
palvelu ohjaus
palvelut vastaa jokaisen yksilön omaa haluamaaa ja suosivaa.
hoitotakuu
potilaan oikeutta päästä hoitoon jonkun tietyn ajan sisällä. se voi olla kiireetöntä hoitoa esim hammaslääkäri tai sitten kiirreellistä esim leikkaus
omahoito
sitä, kuinka itse huolehdit terveydestäsi ja sairauksien hoidosta terveydenhuollon ammattilaisten tuella. Omahoitoa ovat ravintoon, liikuntaan, tupakointiin ym. elämäntapoihin liittyvät päätöksesi ja tekosi. Siihen sisältyy myös sairauksien lääkehoito ja omatoiminen terveystilan seuranta.
käypä hoito suositukset
asiantuntijoiden anatamat, laatimat suositukset, jotka perustuu tieteelliseen tutkimukseen.
terveyspolitiikka
valtion ja hyvinvointialuiden tekemiä päätöksiä, jotka edistää hyvinvoinvtia ja terveyttä.Terveyspolitiikassa edistetään kansanterveyttä, vahvistetaan terveyden edellytyksiä, torjutaan sairauksia ja hoidetaan niitä
terveyspoliitiikan eri tasot
paikallinen= hyvinvointialueiden harjoittama terveyslinja
kansallinen= esim sosiaali- terveysministeriön terveyslinjaus
kansainvälinen terveyspolitiikka= WHO:n terveyslinja
terveys kaikissa politiikoissa stragedia
pyrkii ottamaan huomioon jokaiseen eri väestönryhmään vaikuttavat asiat omass apäätöksen teossaan
promootio
kaikkea terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa, jonka tavoitteena on lisätä ykislön, yhteisön tai yhteiskunnan mahdollisuutta huolehtia ja kehittää omaa ja mudien terveyttä, Promootio tähtää muutokseen toiminnassa.
preventio
tarkoittaa sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä, sekä niistä aiheutuvien haittojen pienentämistä. Preventio jaetaan kolmeen osaan: priima-sekundaari ja tertiaaripreventio
terveyden jatkumisen ja edistämiseen olevia uhkia
- ilmastonmuutos
ilmastonsaasteet
pitkäaikaissairaudet esim ylipainon seurauksena
globaalit influenssapandemiat
heikko perusterveydenhuolto
HIV
rokotekriittisyys
mitä terveysteknologialla tarkoitetaan ja mihin sen laitteita käytetään
terveysteknologia= lääketieteelliseen tarkoituksiin käytettäviä lääkinnällisiä laitteita. Näiden laitteiden avulla
- ennalta ehkäistään sairauksia
- diagnisoidaan sairauksia
- hoidetaan ja tarkkaillaan
- tutkitaan kehonosia
- avustetaan hedelmöittymistä
mitä hyvinvointi teknologia tarkoittaa
hyvinvointiteknologia= teknisiä laitteita ja ratkaisuja, joilla voidaan edistää terveyttä ja hyvinvointia. Siinä myös turvallisuuden huomioon ottaminen on tärkeää.
epidemeloginen tutkimus
voi olla joko kuvailevaa tai analyyttistä
kuvaileva: tutkitaan miten sairaukset ja niihn vaikuttavat tekijät jakautuvat väestössä tai väestönosissa.
keskeisinä käsitteitä toimii: prevelanssia, joka tarkoittaa vallitsevuutta, jossa tulee ilmi kuinka suurella osalla on väestössä kyseinen sairaus esim
indenssi: ilmaantuvuus, jossa tuodaan esille uusien tartunatautien ilmaantumista jollakin tietyllä ajanjaksolla
analyyttinen: selvittää, että mitkä väestössä olevat riskitekijät vsikuttaa jonkun tietyn sairauden todenn’köisyyteen tai mitkä asiat suojaavat atutia. Intervioita eli, toimenpiteitä, joussa pyritään parantamaan yksittäisen tai suuremman ryhmän tevreydentilaa pyritään käyttämään apuna esim perimän tutkimisessa
kansaintaudit
tartuttomia yleisiä tauteja
metabolinen oirehtymä
MBO toiselta nimeltä. siinä henkilöllä on tilanteessa monia erilaisia tilanteita samaan aikaan. Voi olla keskivartalolihavuutta ja kohonnutta verenpainetta samaan aikaan. Ne vaurioittaa sisäelimiä ja voi pahimmillaan aiheuttaa lisää sairauksia. esim daidetestä sairastavalle on isona riskinä saada sydän ja verisuonitauteja
endemia
paikallistauti, joka on saiaraus, jota esiintyy jollakin tietyllä alueella tosi paljon ja sitten taas toisella alueella ei paljon ollenkaaan. esim malariaa levittävien hyttysten vaikuttamisalue on vain siellä, missä niitä esiintyy
infektio
taudin siirtyminen ihmisestä toiseen tai eläimestä ihmiseen
R0 arvo
kerto tarttuvuusluvusta, jonka tarkoituksena on ilmaista, kuinka monta sairastunut tartuttaa
NCD selitä
CD
NCD tartumattomat taudit
CD tarttuvat taudit esim malaria ja covid
patogeeniset mikrobit
sairauksia aiheuttavia, jotka on yleensä ihmisissä olevia bakteereja sieniä ja loisia
prionit
proteiineja, joiden rakenne on muuttunut joka tarkoittaa sitä, että se toimii elimistössä virheellisesti
mitkä asiat vaikuttaa mikrobien aiheuttamaan sairauteen
henkilön oma vastustuskyky
mikrobien taudinaiheuttamiskyky
tartunnassa saatujen mikrobien määrä suhteessa enfektioon tarvittavien mikrobien määrään
kerro viruksista laajasti
ne on todella pieniä ja infektion seurauksena yhdessä ihmissolussa voi olla kymmeniä tai jopa satoja viruksia.
Suurin osa ihmisten sairastamista sairauksista on viruksien aiheuttamia. Osa viruksista pystyy myls muuttautumaan. esim piikkiprotonit voi muuttaa muotoansa, joka johtaa uusien varienttejen muodostumiseen
Virus koostuu piikiproteiinista, rasvavaipasta ja viruksen perimästä Rna: sta
piikkiproteiini auttaa virusta sulautumaan ihmissoluihin. siellä ne sitten kopiutuvat. kopiot siirtyvät isäntäsoluissa eteenpäin ja infektio kudoksissa lähtee laajenemaan
Antibiootit ei tehoa viruksiin. Saattaa auttaa mutta ei parantaa
osa viruksista saattaaa jäädä pysyvästi ihmiseen
rokotteiden avulla voidaan mahdollisesti estää näitä virustauteja