7. TEOLLISTUMINEN JA TEOLLINEN VALLANKUMOUS (n. 1700–1800- luvut) Flashcards

1
Q

Milloin ja mitä tapahtui 1. teollisen vallankumouksen aikana?

A

Tapahtui 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Vallankumouksen edellytyksinä olivat yrittäjyyden suosiminen, luotettava oikeuslaitos, toimiva pankkijärjestelmä ja valtion talouspolitiikka sekä (taloudellisen) liberalismin omaksuminen. Ratkaisevat muutokset aikakaudella olivat teknologinen kehitys, kun käsityötä lähdettiin korvaamaan yksinkertaisilla koneilla, sekä uusien & uusiutumattomien energialähteiden (kivihiili & raakaöljy) käyttöönotto. Vanha manufaktuuriteollisuus korvattiin tehdasjärjestelmällä.

Seuraukset:
Uusien energialähteiden aiheuttamat muutokset ihmisen elinympäristöön, kuten ympäristöongelmat. Nykyaikainen markkinatalous kehittyi, kapitalistinen henki vahvistui.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
2
Q

Milloin ja mitä tapahtui 2. teollisen vallankumouksen aikana?

A

Tapahtui 1800-luvun lopulla. Kuvastaa teollisuuden siirtymistä massatuotantoon Yhdysvaltojen johdolla. Keskeisinä muutoksina sähkötekniikan laajentunut hyödyntäminen, sarjatuotanto ja liukuhihna.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
3
Q

Milloin ja mitä tapahtui 3. teollisen vallankumouksen aikana?

A

Tapahtui 1900-luvulla. Keskeisenä muutoksena informaatioteknologian yleistyminen.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
4
Q

Minkä 7 syyn ansiosta Iso-Britannia teollistui ensimmäisenä?

A
  1. Maaperässä runsaasti kivihiiltä ja rautamalmia, jotka vielä usein lähellä toisiaan
  2. Korkea teknologinen osaaminen
  3. Siirtomaat: (Edullisia raaka-aineita orastavan teollisuuden tarpeisiin & keskeinen lisämarkkina-alue teollisuustuotteille)
  4. Yrittäjille suotuinen ilmapiiri: (Isossa-Britanniassa Euroopan suurin yhtenäinen markkinaalue, jossa ei ollut sisäisiä tulleja & elinkeinovapaus, pitkälle kehittynyt markkinatalous sekä nykyaikainen pankkitoiminta edistivät liiketoiminnan harjoittamista.)
  5. Tomivat liikenneyhteydet: (Ison-Britannian maailmankaupan kantilta optimaalinen maantieteellinen sijainti merireittien solmukohdassa & sisämaassa jokia, kanavia ja teitä)
  6. Nopea väestönkasvu: (hygienian kehitys, rokotukset, maanviljelyn tehostuminen…)
  7. Isossa-Britanniassa palkkataso oli korkeampi kuin Manner-Euroopassa:
    (→ Liikemiehillä intressi keventää työvoimakustannuksia eli koneellistaa työvaiheita)
How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
5
Q

Mitä innovaatioita 1700-luvulla tehtiin käsityöteollisuuteen liittyen?

A

1733 lentävä sukkula – kaksinkertaisti kutojan työtahdin
1764 James Hargreaves ja Kehruu-Jenny – lihasvoimalla toimiva kehruulaite
1769 Richard Arkwrightin vesivoimalla toimiva kehruukone- Yli 100-kertaisti kehruunopeuden
→ Tuotanto tehtaisiin ja vesivoiman ääreen
1784 Edmund Cartwightin kutomakone
1790 Samuel Compton yhdisti ensimmäisenä höyryvoiman kehruukoneeseen

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
6
Q

Milloin kutomakoneeseen yhdistettiin höyryvoima?

A

1790 Samuel Compton yhdisti ensimmäisenä höyryvoiman kehruukoneeseen. Kutomakoneeseen höyryvoima 1830-luvulla.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
7
Q

Kuinka suuri osa IBn tekstiilituotannosta myytiin ulkomaille 1800 luvun alussa ja kuinka suuren osa se ylipäätään valmisti kulutushyödykkeistä maailmalla?

A

1800-luvun alussa yli 50 % Ison-Britannian tekstiilituotannosta myytiin ulkomaille.
Iso-Britannia nousi maailman vauraimmaksi valtioksi, joka vuonna 1850 vastasi 1/3:ta maailman teollisuustuotannosta ja ½ kulutushyödykkeiden tuotannosta.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
8
Q

Milloin kehiteltiin ensimmäisiä höyrykoneita ja mitä lopulta seurasi tehokkaasta höyrykoneesta?

A

Thomas Savery & ”Kaivosmiehen ystävä” vuonna 1698: Ongelma: epäluotettava, vaarallinen ja käytti puuta polttoaineena.

Ratkaisu: James Wattin parannukset höyrykoneeseen vuonna 1769.
→ Höyrykoneesta kuusi kertaa tehokkaampi
→ Höyrykoneen voi viedä minne tahansa paikkaan, josta sai hiiltä.
→ Teollisuus ei enää riippuvainen turbiineja pyörittävästä vesivoimasta

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
9
Q

Milloin höyryveturit, rautatiet ja kasvava rataverkko alkoivat näkyä IBssa?

A

1820-luvulta lähtien. Robert Stephensonin Rocket-veturi 1829.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
10
Q

Milloin Kaliforniassa oli kultakuume?

A

1848–1855

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
11
Q

Kuinka paljon maailman laivaliikenne kasvoi vuosien 1850–1910 aikana?

A

400 %

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
12
Q

Mikä on tärkein syy 1800- 1900-lukujen talouskasvuun?

A

Teollistumiseen liittyvä tuottavuuden nousu.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
13
Q

Milloin keksittiin sähkögeneraattori ja milloin hehkulamppu?

A

Sähkögeneraattorin keksiminen 1830-luvulla ratkaisi monia höyrykoneen ongelmia.
Thomas Edison & hehkulamppu (1879).

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
14
Q

Mitä asioita fysiikassa ja kemiassa tutkittiin 2. teollisen vallankumousen aikaan?

A

Etenkin kemiassa ja fysiikassa suuria harppauksia: Fyysikot tutkivat sähköoppia ja sähkömagnetismia. Alkuainetaulukot ja atomiteoria.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
15
Q

Minkä avulla ja milloin energiantuotanto ja varsinainen teollinen tuotanto irrottautuivat alueellisesti toisistaan?

A

1900-luvun alussa sähkölaitosten ja suurjännitejohtojen yleistyminen vapautti energiantuotannon ja varsinaisen teollisen tuotannon alueellisesti toisistaan.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
16
Q

Missä sarjatuotanto ja liukuhihna olivat ensimmäisenä käytössä ja missä ne yhdistettiin yhteiskäyttöön?

A

Sarjatuotanto Yhdysvaltojen aseteollisuudessa 1800-luvun puolivälistä alkaen. Liukuhihna käytössä pitkään lihanjalostuksessa.

Ensimmäisenä innovaatiot yhdisti Henry Ford Detroitin autotehtaalla vuonna 1913.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
17
Q

Milloin maailma jaettiin aikavyöhykkeisiin ja minkä takia?

A

Rautatie yhtenäisti myös ajan, kun vuonna 1884 maailma jaettiin aikavyöhykkeisiin.
Ennen rautateitä kaupungeilla oma auringon mukaan määritelty aikansa.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
18
Q

Milloin keksittiin lennätin ja puhelin?

A

Lennätin saatiin kaupalliseen käyttöön vuonna 1838. Vuonna 1866 lennätinyhteys Euroopasta Yhdysvaltoihin. (viesti mantereelta toiselle muutamassa minuutissa)

Viestintä reaaliaikaiseksi puhelimen keksimisen myötä
Antonio Meucci 1854 ja Alexander Graham Bell 1876.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
19
Q

Missä ja milloin turismi syntyi?

A

Virkistäytymismatkailu eli turismi syntyi 1800-luvun puolivälissä. Ryhmämatkailun alku Isossa-Britanniassa.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
20
Q

Mitkä 9 tekijää mahdollistivat Yhdysvaltojen nousun maailman johtavaksi teollisuusmaaksi alkoi 1800-luvun lopulla?

A
  1. Taloudellisen liberalismin omaksuminen
  2. Suojatullien pystyttäminen suojelemaan kotimaan teollistumista
  3. Orjuuden kieltäminen kaikissa osavaltioissa sisällissodan (1861– 1865) jälkeen
  4. Armeijan kehittäminen brittiuhkaa vastaan
  5. Siirtolaisrajoitusten purkaminen
  6. Väkiluvun kasvu ja sitä kautta kasvanut kysyntä
  7. Yhdysvaltojen sisäosiin toimivat kulkuyhteydet
  8. Itärannikolla kattavasti raaka-aineita: puu, kivihiili, rautamalmi ja öljy
  9. Nopeasti kohonneet palkkakustannukset kannustivat tuotannon koneellistamiseen
How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
21
Q

Millainen oli muuttoliike Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä 1800-luvulla?

A

1814–1914 Euroopasta 40 miljoonaa siirtolaista Yhdysvaltoihin. Markkinat kasvoivat koko ajan ihmisten muuttaessa Yhdysvaltojen länsiosiin.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
22
Q

Millainen oli maailmankauppa 1900-luvun vaihtuessa?

A
  • Yhdysvalloista maailman johtava teollisuusmaa 1890-luvulle tultaessa.
  • Saksa ohitti Ison-Britannian teräksen tuotannossa 1890-luvulla.
  • Yhdysvaltojen nousu ei kuitenkaan merkinnyt Ison-Britannian talouden romahdusta: Ison-Britannian teollinen tuotanto kasvoi, mutta ei samaan tahtiin kuin Saksassa ja Yhdysvalloissa.
  • 1900-luvun alussa Iso-Britannia piti yhä maailmankauppaa pitkälti hallussaan suuren imperiuminsa avulla ja Iso-Britannia & Lontoo toimivat myös pankkimaailman keskuksena 1. ms asti.
How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
23
Q

Milloin koettiin Irlannin perunarutto?

A

Vuosina 1845-1849.

How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
24
Q

Ketkä lähtivät Euroopasta ensimmäisinä siirtolaisiksi teollistumisen käynnistyttyä?

A
  1. Englantilaiset, skotit & walesilaiset
  2. Irlantilaiset
  3. Keskieurooppalaiset & italialaiset
  4. Itäeurooppalaiset & esimerkiksi suomalaiset (n. 350 000)
How well did you know this?
1
Not at all
2
3
4
5
Perfectly
25
Q

Mikä oli Homesteadt Act?

A

Vuonna 1862: jokaiselle länteen muuttavalle luvattiin omaksi noin 65 hehtaarin maa-alue. Ehtona oli sitoutuminen maanviljelijäksi ja asuminen alueella vähintään viisi vuotta.

26
Q

Kuinka paljon Yhdysvaltojen väkiluku kasvoi 1800-luvulla?

A

5 miljoonaa → 80 miljoonaa

27
Q

Miten eteni Saksan yhdistyminen 1800-luvulla?

A

1800-luvun alkupuolella nykyisen Saksan alueella useita kilpailevia pikkuvaltioita ja -kuningaskuntia. Solmivat keskinäisen tulliliiton 1800-luvun puolivälissä. 1871: eri yhteiskuntamallien yhdistyminen ja Saksan keisarikunnan synty → Valtiojohtoinen teollistuminen alkaa.

28
Q

Anna 3 syytä sille, miksi Saksan teollistuminen nousi merkittäväksi toisen teollisen vallankumouksen aikaan?

A
  1. KOULUTUKSEN ARVOSTAMINEN
    - Euroopan ensimmäinen yleinen oppivelvollisuus
    - Maailman ensimmäinen valtio, jossa tarjottiin insinöörikoulutusta
  2. KORKEA TEKNINEN OSAAMINEN
    - Maailman johtavaksi valtioksi sähkö- ja kemianteollisuudessa
    - Merkittäviä innovaatioita, kuten polttomoottori, sytytystulpat, paristot, saippua, tulitikut, räjähdysaineet
    - Lennätintekniikka: 1847 Werner von Siemens
  3. RUHRIN TEOLLISUUSALUE: PALJON MALMIA JA HIILTÄ
    - Alueelle syntyi useita metallialan yrityksiä, jotka pyrkivät hallitsemaan koko tuotantoprosessia hiilen hankkimisesta valmiiseen teräkseen
29
Q

Mitä Venäjällä/ Neuvostoliitossa tapahtui 1800- ja 1900-luvulla?

A

Venäjän hidas teollistuminen ennen 1. ms. Maan ja pääomat pitkälti omistanut voimakas aatelisto ei ollut halukas sijoittamaan teollisuuteen. Samaan aikaan tehtiin kuitenkin myös muutoksia: maaorjuuden lakkauttaminen Krimin sodan (1854–1856) jälkeen.

Hitaudesta huolimatta maan raskas teollisuustuotanto maailman TOP 5 -tasoa 1910-luvulla. Venäjästä Neuvostoliitto 1922–1991. Suunnitelmatalouden omaksuminen vuonna 1928. Itä-Euroopan ajautuminen Neuvostoliiton poliittiseen hallintaan vuodesta 1945 lähtien.

30
Q

Milloin Japani avautui ja alkoi teollistumaan nopeasti?

A

Sulkeutuneisuuden ajan päättyminen & nopea kehitys 1800-luvun lopulta alkaen. 1853 amerikkalainen laivasto rantautui Tokion (Edon) lahteen ja pakotti Japanin avautumaan 220 vuoden sulkeutuneisuuden jälkeen. Nopeasti toteutettu valtiojohtoinen teollistuminen varsinkin ulkomaalaisten innovaatioiden kopioinnin ansiosta. Keskeisimpänä alana raskas teollisuus (rauta & teräs) sekä armeijan modernisointi.
Imperialistiset valloitukset 1894 lähtien → 1914 mennessä Japanista oli kasvanut poliittinen & teollinen suurvalta.

31
Q

Minä vuosina oli imperialismin huippuaika ja Afrikka oli lähes kokonaan jaettu siirtomaiksi?

A

Lähes koko maanosa jaettuna siirtomaiksi 1870–1914.

32
Q

Mitä tapahtui imperialismin huipentuessa 1870-1914?

A

Kilpajuoksu Afrikkaan: vuonna 1884 Berliinin konferenssissa eurooppalaiset valtiot sopivat Afrikan jakamisen periaatteista keskenään ilman afrikkalaisia.
- Venäjä laajensi ja vakiinnutti asemaansa Siperiassa.
- Iso-Britannia valloitti Intian, josta tuli sen siirtomaiden ”jalokivi”.
- Muut vanhat siirtomaavallat Espanja, Portugali, Belgia ja Alankomaat vankistivat otettaan valloittamistaan alueista.
- Valtiot, joilla ei vielä ollut siirtomaita (Yhdysvallat, Saksa, Italia), alkoivat hankkia niitä.
(Länsimaat pakottivat Kiinan ja Japanin avaamaan satamansa kansainväliselle kaupankäynnille.)

33
Q

Milloin siirtomaajärjestelmä purkaantui?

A

Siirtomaajärjestelmä alkoi rakoilla I maailmansodan jälkeen, kun sodan hävinneet maat menettivät siirtomaansa.
Toisen maailmansodan jälkeen järjestelmä alkoi purkaantua lopullisesti siirtomaiden itsenäistymisaallon seurauksena.

34
Q

Miten lääketiede kehittyi 1800-luvulla?

A

1798: Edward Jenner & isorokkorokotus
1880-luku & bakteriologia: paljastaa ympäristön terveysriskit → Hygieeninen vallankumous & hygienian parantuminen
Vakavien sairauksien aiheuttajien poistaminen vesijohtoverkkojen & puhtaan veden, pestävien lakanoiden ja alusvaatteiden käyttöönoton myötä
→ Isorokon, koleran, lavantaudin ja keuhkotuberkuloosin katoaminen laajalti Euroopasta

35
Q

Miten maatalaous kehittyi 1700- ja 1800-luvuilla?

A

1700-luku: kylvökone, valurautainen kääntöaura, sarkajaosta luopuminen

1800-luku: puima- ja leikkuukone, puimuri, keinolannoitteet

36
Q

Miten väkiluku muuttui Euroopassa ja sen ulkopuolisilla alueilla 1800-luvulla?

A
  • Euroopan väkiluvun kasvu 1800-luvulla 200 miljoonasta → 400 miljoonaan. (Eurooppalaisten osuus maapallon väestöstä: 18 % → 35 %.)
  • Euroopan ja Yhdysvaltojen ulkopuolella väestö ei kasvanut juuri lainkaan.
  • Kiinassa tulvat ja kadot lähes pysäyttivät väestönkasvun 1800- luvun loppupuolella.
  • Afrikassa orjakauppa, viljelymaan puute, kuivuus ja kehittymättömät maanviljelystekniikat pitivät väestönkasvun kurissa.
37
Q

Miten urbanisoituminen kehittyi teolllisuuden rinnalla?

A

Urbanisoitumisen seurauksena syntyvät maailman ensimmäiset miljoonakaupungit sitten Rooman imperiumin aikakauden.
1750: länsimaissa oli 0 miljoonakaupunkia
1870 kaksi (2)
1900 14 kpl
Lontoossa 1900: 6 milj. asukasta
Berliinissä 1860: 1 milj. asukasta
New Yorkin kasvaminen maailman uudeksi keskukseksi!
HUOM! Suuri osa muusta maailmasta kaupungistui vasta huomattavasti myöhemmin. (esim. Suomi vasta 1960-luvulta alkaen)

38
Q

Milloin ja missä näkyivät ensimmäset metrot ja pilvenpiirtäjät?

A

Metrot (Lontoo 1863) ja raitiovaunut
Pilvenpiirtäjät (Chicago 1870-luvulla)

39
Q

Millaisia ympäristöongelmia teollistuminen aiheutti?

A

Ilman pilaantuminen: kivihiilen polttaminen aiheutti paikallisia savuhaittoja ja happosateita. Esimerkiksi Lontoon sumujakso 1879–1880: noin 3000 kuolonuhria

Vesistöjen pilaantuminen käyttö- ja jätevesien (kotitaloudet, tehtaat, teurasjätteet) sekoittuessa keskenään. Lontoon Thames- ja Pariisin Seine-joki juomakelvottomaksi 1800-luvun kuluessa. Huom. silti paikallisten käytössä. Kulkutaudit (lavantauti, kolera) levisivät. Vesieliöt ja kalat kuolivat

Kaupunkien jätehuolto alkeellista, jätteet saattoivat mädäntyä kaduilla. Kaupunkiluonto kukoisti: rotat, hiiret, torakat ja kärpäset.

40
Q

Mitkä olivat luokkayhteiskunnan luokat?

A
  • YLÄLUOKKA
  • KESKILUOKKA
  • TYÖVÄENLUOKKA
  • MAATYÖVÄKI
41
Q

Milloin IBssa sallittiin ammattiyhdistykset ja lakot?

A

AY:t vuonna 1824 ja lakot 1870-luvulla.

42
Q

Ketkä kirjoittivat Kommunistisen manifestin, milloin ja koska ensimmäinen sosialistinen työväenpuolue perustettiin?

A

Sosialismin keskeisiä vaatimuksia olivat omaisuuden tasaaminen ja poliittinen tasa-arvo. Suosituimman suuntauksen (marxismin) luojat: Karl Marx & Friedrich Engels
Aatteen tiivistelmä: Kommunistinen manifesti 1848.
1875: ensimmäinen sosialistinen työväenpuolue perustetaan Saksaan.
Työväenliike jakaantui Marxin vallankumousta kannattaneisiin kommunisteihin sekä demokraattisen vaikuttamisen kautta toimiviin sosiaalidemokraatteihin.

43
Q

Mikä ja milloin oli “Tie kommunismiin” -ohjelma?

A

1956: Tie kommunismiin -ohjelma:
Kommunistinen puolue lupasi NL:n ohittavan Yhdysvallat teollisuustuotannossa seuraavan 20 vuoden aikana. 1980-luvulle tultaessa NL:n teollisuus oli tehotonta, raaka-aineita tuhlailevaa ja teknisesti jälkeenjäänyttä, vaikka siihen oli sijoitettu suuria summia. Edistyksellisiä olivat vain ase- ja avaruusteknologia, koulutus sekä terveydenhuolto.

44
Q

Milloin ja minkä seurauksena Kiinan talous lähti nousuun 1900-luvulla?

A

1980-luku: talouden liberalisointi Maon kuoleman jälkeen:
Etelä-Kiinan kapitalismin kokeiluvyöhykkeet;
Uudistukset, halpa työvoima ja kiinalaisten vaurastuminen houkuttelivat ulkomaalaisia investointeja.
→ Kiinan talouden nopea kasvu 1990-luvulta lähtien

45
Q

Mitä eroa Kiina-ilmiöllä ja kiinailmiöllä?

A

Kiina-ilmiö: yritysten päätös siirtää teollisuustuotanto Kiinaan halpojen tuotantokustannusten ja markkinoiden perässä.
Muutos kiinailmiöksi: teollisuus siirtyy halvan työvoiman, raaka-aineiden ja kasvavien markkinoiden perässä sinne, missä tuotanto on kulloinkin edullista.

46
Q

Milloin naisten ja lasten työssäkäynti kiellettiin kaivoksissa?

A

Vuonna 1847 Iso-Britannia kielsi naisten ja alle 10-vuotiaiden lasten työskentelyn kaivoksissa. Samoihin aikoihin työpäivän maksimipituus asetettiin tehtaissa 10 tuntiin.
Rajoituksia ei kuitenkaan valvottu tehokkaasti.

47
Q

Miten naisten asema parani työllistymisen kautta?

A

Teollistumisen alkuvaiheessa naisten työssäkäynti tavanomaista lähinnä työväenluokassa. Keskiluokan naisten paikka oli kotona, jossa he keskittyivät kodin ja lasten hoitamiseen.

Vähitellen osa keskiluokankin naisista alkoi kuitenkin käydä töissä. Sopiviksi koettuja ammatteja olivat konttoristi, sairaanhoitaja ja opettaja. Tavaksi tuli, että keskiluokkaisen perheen tytär hankki itselleen koulutuksen siltä varalta, että jäisi naimattomaksi.

Maailmansotien aikana naiset työskentelivät myös miehisillä aloilla.
→ Ansaitsivat arvostusta, kun he osoittivat pystyvänsä hoitamaan samat tehtävät kuin miehet.

Työssäkäyvät naiset eivät olleet itse ansaitsemiensa rahojen ansiosta enää niin paljon miehiensä ja isiensä päätösvallan alla.
Työ toi turvaa myös naimattomuuden varalle.
→ Naisille entistä itsenäisempi asema
Usein naimattomilla naisilla vertaisiaan parempi elintaso (ostovaatteet, huvitukset etc.) ja vapaus päättää omista asioistaan

Toisinaan huono palkka tosin ajoi monia naisia myös prostituutioon.

48
Q

Millon kirjassa väitetään, että olisi saavutettu tasa-arvo sukupuolten välillä?

A

“Sukupuolten tasa-arvo saavutettiin lähes kaikissa länsimaissa 1900- luvun alkupuoliskon aikana.”

49
Q

Minne kaupungeissa syntyi slummialueita 1800-luvulla?

A

Köyhän väen ja työväestön asutusalueita syntyi 1800-luvulla suurkaupungista riippuen keskustoihin ja laitakaupunkialueelle, ja sekä keskustojen ahtaat slummit että rappeutuneet laitakaupungit ovat historiankirjoituksessa yhtä ikonisia.

50
Q

Miten globalisaatio on edennyt jos tarkastellaan lähtöhetkenä uutta aikaa?

A

Uuden ajan alussa kauppa ja pääomat alkavat liikkua maailmanlaajuisesti, kun tutkimusretket avaavat meri- ja kauppareitit mantereiden välillä.

Teollisena aikana teollisuustuotanto ja markkinat saavuttavat globaalin tason.

Nykyisin tieto kulkee välähdyksenomaisena maailman toiselta puolelta toiselle. Tässä prosessissa kehitys on kulkenut vain yhteen suuntaan – maapallo on koko ajan muuttunut pienemmäksi.

51
Q

Milloin Suomi teollistui?

A

Suomi teollistui vasta 1900-luvun loppupuolella.

52
Q

Mitä taloudellisia seurauksia 1700-luvusta oli Ranskan valtiolle?

A

Ranska menetti Pohjois-Amerikan siirtomaansa Englantia vastaan käydyn siirtomaasodan (1756–1763) lopputuloksena.

Lisäksi vuonna 1789 alkanut suuri vallankumous ja sitä seuranneet vallankumoussodat heikensivät Ranskaa taloudellisesti.

53
Q

Millaisilla innovaatioilla maataloutta saatiin tehostettua 1700- ja 1800-luvuilla?

A

Luovuttiin sarkajaosta, otettiin käyttöön uusia viljelkasveja + keinolannoitteet.

54
Q

Millaista kaupunkisuunnittelua perusteltiin terveyssyillä muun muassa Englannin, Saksan ja Yhdysvaltojen suurissa kaupungeissa 1800-luvulla?

A

Työväen asuttamista omille alueilleen.

55
Q

Milloin Euroopan ja Yhdysvaltojen kaupungeissa toteutettiin hygieeninen vallankumous?

A

1800-l lopun ja 1900-l alun toimet, joilla pyrittiin ihmisten elinympäristöjen
puhdistamiseen ja kulkutautien ehkäisemiseen.

56
Q

Miten teollistuminen muutti kaupunkien roolia valtioiden taloudessa?

A

Teollistumiseen asti maaseutu oli elättänyt kaupungit, mutta teollistumisen myötä suunta kääntyi. Kasvanut kaupankäynti toi kaupunkeihin varallisuutta, joka valui myös maaseudun asukkaille. Käsityöläisten ammatit olivat siirtyneet tehtaisiin, kuten myös maaseudun ainoassa elinkeinossa, maataloudessa, tarvittavat välineet ja työkalut.

57
Q

Millainen oli luokkayhteiskunnassa yläuokka?

A

Se koostui vanhasta aatelistosta ja suurimpien teollisuusyrityksien johtajista. Voidaan olettaa, että yläluokan kesuudessa syntyperää on arvostettu enemmän kuin muiden luokkien keskuudessa.

58
Q

Millainen oli luokkayhteiskunnassa keskiluokka?

A

“Kaikille avoin ryhmä, joka hankkii elantonsa maatalouden ulkopuolisilta aloilta.” Koostui vanhasta porvaristosta & omistavasta luokasta. Keskiluokka muodosti omia käyttäytymiskoodistoja ja tapoja, joilla erottua työväenluokasta. Keskiluokan sisäiset tuloerot suuria ja sisäisesti hajanainen luokka.

Ylempi keskiluokka: uusi aatelisto, tehtaiden omistajat, pankkiirit, suurkauppiaat.

Alempi keskiluokka: pienyrittäjät, toimihenkilöt, virkamiehet, taiteilijat.

59
Q

Millainen oli luokkayhteiskunnassa työväenluokka?

A

Suurin luokka, koostui tehdastyöläisistä ja heikosti koulutetuista palkkatyöläisistä. Teollistuvilla paikkakunnilla yli 50% ja koko maassa n. 10-30% väestöstä. Perheet hyvin riippuvaisia isän palkasta ja kärsivät usein huonoista asumisolosuhteista. Poikkeuksena työläisaristokraatit, jotka saivat poikkeuksellisen korkeaa palkkaa.

60
Q

Millainen oli luokkayhteiskunnassa maatyöväen luokka?

A

Syntyi palkkatyön yleistyttyä maaseudulla. Maatalouden tehostuminen tarkoitti, että työvoimaa tarvittiin vain vähän. Hyöytyjiä kaupallistumisesta maaseudulla talonpojat, joilla oli mahdollisuus nykyaikaistaa tilansa ja myydä tuotteita markkinoille.

61
Q

Keitä kuuluu G7-ryhmään?

A
  • Italia
  • Japani
  • Kanada
  • Ranska
  • Saksa
  • Yhdistynyt kuningaskunta
  • Yhdysvallat