Kertaus Flashcards
Kertaa fysiikan kurssiasioita
Määrittele potentialienergia
Potentiaalienergia on energiaa, jota kappaleella on asemansa takia. Potentiaalienergia voi olla esimerkiksi gravitaatiovuorovaikutuksen potentiaalienergiaa.
Mitä on liike-energia?
Liike-energia on energian laji, jota kappaleella on liikkeensä ansiosta.
Määrittele mekaaninen energia.
Mekaaninen energia on kappaleen liike-energian ja potentiaalienergian summa.
Mikä on konservatiivinen voima?
Konservatiivinen voima on voima, jonka tekemä työ suljetulla kierroksella on nolla. Konservatiivista voimaa vastaan tehdyn työn verran energiaa varastoituu vuorovaikuttavien kappaleiden potentiaali energiaksi. Esim. painovoima ja jousivoima.
Kerro mekaaniikan energiaPERIAATE.
Mekaanisen energian muutos on yhtä suuri kuin kappaleeseen vaikuttavien ei-konservatiivisten voimien tekemä työ eli dE(mek)= Elopussa-Ealussa = W. Mekaaninen energia on Ek+Ep. Ts. kappaleen mekaaninen energia muuttuu kun ei-konservatiivinen voima tekee siihen työtä.
Milloin mekaanisen energian SÄILYMISLAKIA voidaan käyttää?
Kun vastusvoimat (ilmanvastus, kitka..) ovat merkityksettömiä. Eli mekaaninen energia säilyy, kun kappaleeseen vaikuttavat voimat ovat konservatiivisia, Ek+Ep=vakio. (Ealussa=Elopussa). Ts. kappaleen energia ei muutu kun vain konservatiiviset voimat tekee siihen työtä.
Millainen on harmoninen voima?
Harmoninen voima on voima, jonka suuruus on suoraan verrannollinen kappaleen etäisyyteen tasapainoasemasta. ts. esim jousivoima voi olla harmoninen voima, kun se on suoraan verrannollinen venymään (F-x-kuvaajassa nouseva (tai laskeva) suora).
Mikä on impilssin yksikkö ja mikä sen suunta on?
Voiman impulssi I=Fdt, yksikkö sama kuin liikemäärän SI yksikkö, Ns. Sen suunta on sama kuin voiman suunta, jos voiman suunta ei muutu vuorovaikutuksen aikana.
Mikä on kiertymä?
Kiertymä on kiertokulman muutos.
Määrittele kierrostaajuus.
Kierrostaajuus eli pyörimisnopeus n=N/dt=1/T. [RPM]
Mikä ero on nopeudella ja vauhdilla?
Nopeus on kappaleen nopeus tietyllä hetkellä, ja se voi olla myös negatiivinen. Vauhti taas on nopeuden itseisarvo (eli nopeuden suuruus iman etumerkkiä).
Mikä ero on matkalla ja siirtymällä?
Matka on kappaleen kulkema kokonaismatka, ja siirtymä alku ja loppupisteen välinen ero.
Mikä on sähkövirran suunta?
Positiiviselta kohtiolta negatiiviselle
Mikä on voiman matkavaikutus ja mikä voiman aikavaikutus?
Matkavaikutus on työ, W=Fs.
Aikavaikutus on impulssi, I=Fdt.
Hapettuuko vai pelkistyykö metallit yleensä? Mikä vedyn hapetusluku kun on metallin kanssa?
Pelkistyvät. Toistensa kanssa metallien jännityssarjan mukaisesti. Vedyn varaus +I sijasta -I. Esim NaH, LiH.
Mikä on hiilen hapetusluku orgaanisissa yhdisteissä?
Mitä tahansa väliltä -IV…+IV. Riippuu siihen liittyneistä vedyistä, hapista yms. Viereinen hiili ei vaikuta.
Millä muilla tavoilla yksikkö J voidaan lausua?
[J=Nm] W=Fx
Sähkössä energialle E=Pt=UIt [AVs=Ws=J/ss=J]
Sähkökentässä W=qEx=qU [CN/C*m=Nm=J]
Mikä vastaa yksikköä Pa?
N/m^2
Mikä on sähkölaitteen hyötysuhde
n=Eanto/Eotto
Sähköopin tärkeimmät neljä kaavaa virtapiirilaskuille.
Kirchhoffin 1.: I=I1+I2+I3..In=0 Haarautumispisteeseen tulevien virtojen ja siitä lähtevien viertojen summa on nolla (tulevat=lähtevät)
Kirchhoff 2.: Utot=0 Potentiaalimuutosten summa on nolla kun kierretään virtapiirin suljettu silmukka
Ohmin laki: U=RI Vastuskomponentissa tapahtuu jännitehäviö U
Joulen laki: P=UI=RI^2 Vastuskomponentin tehon kulutus saadaan tuosta yhtälöstä
Muista myös Rtot ja etumerkit virran suunnan kanssa
Mitä on sähkövirta?
Sähkövirta I on varaulsellisten hiukkasten liikettä. Määritelmän mukaan se on varauksen siirtymisnopeus (dQ=It) [C=As]
Määrittele sähkökenttä. Mikä sen suunta on?
Alue, jonka jokaisessa pisteessä varattuun hiukkaseen vaikuttaa sähköinen voima.
Suunta + -> -. Vastakkainen kuin elektronien suunta.
Varatun hiukkasen liike homogeenisessä sähkökentässä ja magneettikentässä.
Sähkökentässä tasaisesti kiihtyvää liikettä
F=qE=ma
a=qE/m
Kohdistuva voima söhkökentän suuntainen positiiviselle ja sähkökentän suuntaa vastaan negatiiviselle.
Magneettikentässä tasaista ympyräliikettä, kun liikkeen suunta kohtisuoraan kenttää vastaan.
F=qvB=ma(n)=m(v^2/r)
Tasaisessa ympyräliikkeessä a(t)=0. Ympyräliikkeen suunta positiivisesti varatulle hoiukkaselle on oikean käden säännön avulla (etusormi v), negatiiviselle etusormi toisinpäin.
Miten varatun hiukkasen vauhtia ja liikesuuntaa voidaan muuttaa?
Vauhtia sähkökentän avulla (voima tekee työtä ja liike-energia muuttuu).
Liikesuuntaa magneettikentän avulla (ympyräliike)
Työperiaate sähkökentässä?
Sähköisen voiman tekemä työ yhtä suuri kuin hiukkasen liike-energian muutos.